Kotipalvelu
Kaikissa toimipisteissämme kotihoidon tutut hoitajat auttavat ja tukevat asukkaiden selviytymistä päivittäisissä toimissa. Asukkaiden hyvinvointia tuetaan yksilöllisesti jokaisella elämän osa-alueella. Henkilökuntamme on ammattitaitoista, minkä lisäksi saumaton yhteistyö omaisten ja muiden toimijoiden kanssa tukee hyvää hoitoa ja asukkaiden hyvinvointia.
Puoleemme voi kääntyä esimerkiksi, kun tarvitaan apua:
– perushoitoon
– hygienian hoitoon (sauna- tai suihkuapu)
– lääkehuoltoon
– ulkoiluun (tai on tarvetta saada joku seuraksi yksinäisiin päiviin)
– kodinhoitoon (ruuan valmistus ja lämmittäminen, siivous, vaatehuolto).
Paljon hoitoa ja hoivaa tarvitsevilla asukkailla on mahdollisuus hakea Kymenlaakson hyvinvointialue KYMENHVA:n palveluseteleitä hoidon ostamiseen. Palvelusetelien suuruus arvioidaan hoidon tarpeen mukaan KYMENHVA:n asiakasohjaajan toimesta.
Asukkaiden yhteisöllisyyttä ja virikkeellisyyttä tuetaan talon omien virikevastaavien ja vapaaehtoisten avulla. Närhintien alueella toimii lisäksi aktiivinen asukastoimikunta. Myös ulkopuoliset vierailijat tuovat iloa ja piristystä asukkaille sekä henkilökunnalle.