Karhula-Koti

karhula-koti

Luonnonläheisestä ja kauniista paanutalomiljööstään tunnettu Sudenkatu tarjoaa rauhaisan ympäristön Karhula-Kodin asukkaille. Eloisasta Karhulan torista palveluineen pääsee nauttimaan vain reilun 800 metrin kävelymatkan päässä! Karhula-Kodin alakerran oleskelutiloissa asukkaat viihtyvät erilaisten tapahtuminen ja tilaisuuksien parissa. Viihtyisällä piha-alueella nautitaan ulkoilusta yksin tai yhdessä henkilökunnan kanssa. 

Palveluasuntojen lisäksi Karhula-Kodissa on kaksi ryhmäkotia, jotka tarjoavat ympärivuorokautista hoivaa sitä tarvitseville vanhuksille. 

Sosiaalista kanssakäymistä edistävä toiminta on aktiivista Koskenrinteellä, asukkaat voivat osallistua toimintaan ja sen järjestämiseen oman halunsa mukaisesti. Toiminta on luonteeltaan tavoitteellista sosiaalisia suhteita tukevaa ja suunnitelmallista, ja siihen voi sisältyä esimerkiksi liikunta-. virkistys- ja kulttuuritoimintaa sekä yhteisiä tapahtumia ja ulkoilua. Kalenterivuoden mukaiset juhlapyhät ja merkkipäivät huomioidaan toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa.

Asukkailla on myös mahdollisuus käyttää parturi-kampaajan ja jalkahoitajan palveluja.

Asukkailla on käytössään turvapuhelinjärjestelmä, ammattitaitoinen henkilökunta on paikalla ympärivuorokautisesti. Asunnoissa sekä yleisissä tiloissa on automaattinen paloilmaisin- ja sammutusjärjestelmä. 

Karhula-Kodin asukasvalinnassa noudatetaan Arava- ja korkotukivuokratalojen asukasvalintakriteerejä (www.ara.fi), joiden noudattamista valvoo Kymenlaakson HVA. 

Karhula-Kodin palvelut

Palveluasumisen tutut hoitajat auttavat ja tukevat asukkaiden selviytymistä päivittäisissä toimissa, ja asukkaiden hyvinvointia tuetaan kaikilla elämän osa-alueilla. Henkilökuntamme on ammattitaitoista, minkä lisäksi saumaton yhteistyö omaisten ja muiden toimijoiden kanssa tukee hyvää hoitoa ja asukkaiden hyvinvointia.

Puoleemme voi kääntyä esimerkiksi, kun tarvitaan apua:
– perushoitoon
– hygienian hoitoon (sauna- tai suihkuapu)
– lääkehuoltoon
– ulkoiluun (tai on tarvetta saada joku seuraksi yksinäisiin päiviin)
– kodinhoitoon (ruuan valmistus ja lämmittäminen, siivous, vaatehuolto).

Paljon hoitoa ja hoivaa tarvitsevilla asukkailla on mahdollisuus hakea Kymenlaakson HVA:n palveluseteleitä hoidon ostamiseen. Palvelusetelien suuruus arvioidaan hoidon tarpeen mukaan Kymenlaakson HVA:n asiakasohjaajan toimesta.

Asukkaiden yhteisöllisyyttä ja virikkeellisyyttä tuetaan talon omien virikevastaavien ja vapaaehtoisten avulla. Myös ulkopuoliset vierailijat tuovat iloa ja piristystä asukkaille sekä henkilökunnalle.

karhula-koti

Kiinteistöt

Päivittäisen ateriapalvelun tuottaa yhteistoimintasopimuksella
Compass Group. Kaikissa Koskenrinteen Kodeissa on oma valmistuskeittiö ja ruoka tehdään paikan päällä.

Viihtyisä ja rauhallinen ruokasalimme on avoinna klo 8.15-17.30.

Aamiainen klo 8.15-9.30
Lounas klo 11.30-13.00
Iltapala klo 16.30-17.30

Asukkailla on mahdollisuus saada ateriat kotiin toimitettuina.

Ruokalista

Sudenkatu 6, 48600 Kotka
Puh. 044 723 3130


Palveluesimies
Ulla Mattila 044 7233 120
ulla.mattila@koskenrinne.fi

Hoitajat
044 7233 130

Yöhoitaja
044 336 6825

Turvala
044 7233 131

Rauhala 044 7233 132

Asuntoasiat
Liisa Väänänen

044 723 3096
asunnot@koskenrinne.fi

Kiinteistön tekninen huolto:
Kotkan Kiinteistöpalvelu Oy
tuotanto@kotkankiinteistopalvelu.com 
05 215003 / 0500 607350

Scroll to Top