koskenrinne narhintie

Koskenrinteen Koti

Metsän tuoksuja ja lehtien havinaa aivan luonnonsuojelualueen kupeessa. Ihaile kosken kuohuja läheisen Langinkosken keisarillisen kalastusmajan alueella. Vietä mukavia hetkiä ystävien ja naapurien kanssa nauttien kukkasten ympäröimässä pihamajassa vaikkapa grillaten. 

Rauhallisella omakotitaloalueella Närhintiellä sijaitseva Koskenrinteen Koti on suurin toimipisteistämme. Iso piha-alue ja ympäristön vehreä luonto tarjoavat mahtavat puitteet ulkoiluun ja rentoutumiseen. 

Alueella on useita, erikokoisia asuntovaihtoehtoja, jotka kaikki ovat palvelujemme piirissä. Vuokra-asuntojen lisäksi Koskenrinteen Kodissa on kolme ryhmäkotia, jotka tarjoavat ympärivuorokautista hoivaa sitä tarvitseville vanhuksille.  

Kerho- ja virkistystoimintamme on aktiivista, asukkaat voivat osallistua toimintaan ja sen järjestämiseen oman halunsa mukaisesti. Talossa on oma kirjasto asukkaiden käytettävissä. Asukkailla on myös mahdollisuus käyttää parturi-kampaajan ja jalkahoitajan palveluja.

Asukkailla on käytössään turvapuhelinjärjestelmä, ammattitaitoinen henkilökunta on paikalla ympärivuorokautisesti. Asunnoissa sekä yleisissä tiloissa on automaattinen paloilmaisin- ja sammutusjärjestelmä, ammattitaitoinen henkilökunta on paikalla ympärivuorokautisesti. Asunnoissa sekä yleisissä tiloissa on automaattinen paloilmaisin- ja sammutusjärjestelmä. 

Koskenrinteen kodin palvelut

Närhintien alueella on kaikkiaan yli sata vuokra-asuntoa, joiden asukkailla on mahdollisuus ostaa palveluita Koskenrinteeltä.

Palveluasumisen tutut hoitajat auttavat ja tukevat asukkaiden selviytymistä päivittäisissä toimissa, asukkaiden hyvinvointia myös tuetaan kaikilla elämän osa-alueilla. Henkilökuntamme on ammattitaitoista, minkä lisäksi saumaton yhteistyö omaisten ja muiden toimijoiden kanssa tukee hyvää hoitoa sekä asukkaiden hyvinvointia.

Puoleemme voi kääntyä esimerkiksi, kun tarvitaan apua:
– perushoitoon
– hygienian hoitoon (esim. sauna- tai suihkuapu)
– lääkehuoltoon
– ulkoiluun (tai on tarvetta saada joku seuraksi yksinäisiin päiviin)
– kodinhoitoon (ruuan valmistus ja lämmittäminen, siivous, vaatehuolto).

Paljon hoitoa ja hoivaa tarvitsevilla asukkailla on mahdollisuus hakea Kymenlaakson hyvinvointialue KYMENHVA:n palveluseteleitä hoidon ostamiseen. Palvelusetelien suuruus arvioidaan hoidon tarpeen mukaan KYMENHVA:n asiakasohjaajan toimesta.

Asukkaiden yhteisöllisyyttä ja virikkeellisyyttä tuetaan talon omien virikevastaavien ja vapaaehtoisten avulla. Närhintien alueella toimii lisäksi aktiivinen asukastoimikunta. Myös ulkopuoliset vierailijat tuovat iloa ja piristystä asukkaille sekä henkilökunnalle.

Ryhmäkoti

Ryhmäkotien asukkaat ovat vanhuksia, jotka tarvitsevat ympärivuorokautista huolenpitoa tehostetussa palveluasumisessa. Asukkaat saavat yksilöllisiin tarpeisiin vastaavia erilaisia hoivan ja huolenpidon palveluja, joiden tarve määritellään yhdessä omaisen/läheisen kanssa muuton yhteydessä. Ammattitaitoinen henkilökuntamme pitää huolta asukkaiden hyvinvoinnista ja kuntoutumisen edistämisestä.

Jokaisella asukkaalla on oma huone, jossa on wc- ja suihkutilat. Huoneissa on sähkösääteinen sänky sekä yöpöytä, muun kalustuksen asukas voi itse päättää oman makunsa mukaan. Ryhmäkodeissa on lisäksi yhteiset ruokailu- ja oleskelutilat sekä tilava parveke tai terassi, joten ulkoilu on mahdollista ympäri vuoden. Omaiset ja läheiset voivat osallistua asiakkaan arkeen mahdollisuuksien mukaan.

Ryhmäkoteja on Koskenrinteen Kodissa 36 kpl ja Karhula-Kodissa 28.
Asukkaat ryhmäkoteihin valitsee Kymenlaakson hyvinvointialue KYMENHVA.

Päivittäisen ateriapalvelun tuottaa yhteistoimintasopimuksella
Compass Group. Kaikissa Koskenrinteen Kodeissa on oma valmistuskeittiö ja ruoka tehdään paikan päällä.

Viihtyisä ja rauhallinen ruokasalimme on avoinna klo 8.00-14.30.

Aamiainen klo 8-9.30
Lounas klo 11.30-13.00

Asukkailla on mahdollisuus saada ateriat kotiin toimitettuina.

Ruokalista

Vuokraamme kerhohuoneistojamme erilaisia tapahtumia varten,
kuten perhejuhlia, kokouksia, muistotilaisuuksia yms. varten.

Koskenrinteen Koti, Närhinnurkka
Närhintie 2 A, 48230 KOTKA
puh. 044 723 3096

alle 4 tuntia: 50 €
yli 4 tuntia: 70 €
yli 8 tuntia: 100 €

Linja-autoyhteydet Koskenrinteen kodin edestä

P001 Koskenrinne – Keskussairaala – Hovinsaari  – Kotka

P012 Kotka – Koskenrinne – Jumalniemi – Karhula – (Huruksela)

P014 Koskenrinne – Prisma – Kotkan tori

kesäjuhla Koskenrinteellä 2012

Kiinteistöt

Scroll to Top