Yhdistysvastuu

Yhdistysvastuumme periaatteet

Palvelutaloyhdistys KOSKENRINNE ry, Yhteri ja hallitus hyväksynyt 08/2026

TIIVISTELMÄ

Yhdistysvastuun periaatteet ohjaavat kaikkea toimintaamme. Ne koskevat jokaista työntekijää, esihenkilöä ja johtoa sekä soveltuvin osin yhteistyökumppaneita ja alihankkijoita. Toimintamme perustuu vastuullisuuteen, eettisyyteen, avoimuuteen ja lainmukaisuuteen.

  • Toimimme vastuullisesti
  • Noudatamme lakeja, viranomaismääräyksiä ja omia ohjeitamme.
  • Toimimme rehellisesti, luotettavasti ja ammattimaisesti.
  • Teemme päätökset tasapuolisesti ja perustelemme ne asianmukaisesti.
  • Kunnioitamme toisiamme.
  • Kohtelemme kaikkia arvostavasti ja yhdenvertaisesti.
  • Emme hyväksy kiusaamista, häirintää, syrjintää tai epäasiallista käytöstä.
  • Jokainen osallistuu hyvän työilmapiirin rakentamiseen.
  • Huolehdimme tietosuojasta ja tietoturvasta.
  • Käsittelemme henkilötietoja ja muita luottamuksellisia tietoja huolellisesti.
  • Käytämme tietoja vain työtehtävien edellyttämässä laajuudessa.
  • Ilmoitamme välittömästi tietoturvaan liittyvistä poikkeamista tai epäilyistä.
  • Vältämme eturistiriitoja
  • Emme anna henkilökohtaisten etujen vaikuttaa työssä tehtäviin päätöksiin.
  • Ilmoitamme mahdollisista eturistiriidoista esihenkilölle.
  • Emme hyväksy lahjontaa tai muuta epäasiallista vaikuttamista.
  • Toimimme vastuullisesti viestinnässä
  • Suojaamme yhdistyksen mainetta ja luottamuksellisia tietoja.
  • Noudatamme viestintäohjeita myös sosiaalisessa mediassa.
  • Vain valtuutetut henkilöt edustavat yhdistystä ulkoisessa viestinnässä.
  • Huolehdimme ympäristöstä ja kestävästä kehityksestä.
  • Käytämme resursseja vastuullisesti.
  • Pyrimme vähentämään ympäristökuormitusta.
  • Huomioimme vastuullisuuden myös hankinnoissa ja yhteistyössä kumppaneiden kanssa.
  • Ilmoita havaitsemistasi epäkohdista.
  • Jokaisella työntekijällä on velvollisuus ilmoittaa havaitsemastaan lainvastaisesta, epäeettisestä tai ohjeiden vastaisesta toiminnasta. Ilmoitukset käsitellään luottamuksellisesti.
  • Tutustu yhdistysvastuun periaatteisiin ja noudata niitä omassa työssäsi. Yhdessä varmistamme turvallisen, oikeudenmukaisen ja vastuullisen toimintaympäristön niin henkilöstölle, asukkaille kuin yhteistyökumppaneillekin.

Palvelutaloyhdistys Koskenrinne ry

Toimimme vastuullisesti, arvostavasti ja luottamusta rakentavasti joka päivä.

Scroll to Top