Koronakevät

Koronakevät

Kevät on jo edennyt pitkälle (kylmistä ilmoista huolimatta) ja melkein ollaan kesässä. Koronavirusepidemia ja siitä johtuneet muutokset arjessamme ovat sävyttäneet tätä kevättä. 70+ ikäisiä ja hoivakoteja koskevat säännökset ovat aiheuttaneet sen, että olemme eläneet kevättä eristyksessä omaisista, vierailijoista ja esiintyjistä. Äitienpäivänä saimme Koskenrinteelle piha-alueelle esiintymään MuSa-tytöt, sekä Pirjo Romppasen yhdessä Risto Pellavan kanssa. Esiintymisiä seurattiin innolla parvekkeilta, ikkunoista ja turvavälit huomioiden myös pihalta. Lämmin kiitos MuSa-tytöille ja Pirjolle ja Ristolle!
Nyt vierailumääräyksiä on hallituksen ohjeistuksen mukaisesti helpotettu ja omaisia voi tavata uudet ohjeistukset huomioiden. Lisätietoja vierailuihin voi kysyä kotien henkilökunnalta.
Koronasta huolimatta voimme hyvin ja kesää odotellaan!